keskiviikko 29. elokuuta 2012

Monenmoista :)


Taas tulee tällänen yhteen putkeen pika kuva pläjäys... saan aina inspiraation ruveta tekemään jotain uutta juttua, vaikka olis jotain keskeneräistäkin tarjolla. Sitten ne tulee tehtyä valmiiksi ja kuvattua melkein kerralla... :D


Pikkuveljeni ihanalle 1v. pojalle ompelin Jny metsävelourista housut ja tuollasen yksinkertasen neliöpipon resorireunalla. Kaavana housuissa oli muistaakseni Saimi.


Ystäväni sai poikavauvan, vauvalahjaksi vein tuon Tutan ihanaa froteista auto kuosia olevan haalarin. Sen kaveriksi halusin kuitenkin tehdä vielä jotain pientä. Vauvalle tein mustasta Jny tähti trikoosta pienen pipon ja isosiskolle myös pieni muistaminen...



 Tässä vielä kuva piposta. Takana keskellä yksi sauma.



Meidän vajaa 3v. on jäänyt kesän aikana melkein kaikista housuista lahkeet lyhyeksi. Niimpä tein hänelle kahdet pupu trikoot. Tykkään valtavasti tästä kankaasta ja niin taitaa tykätä meidän Leevikin. :)



Sitten keskeneräisten kopasta valmiiksi kettu trikoot ja kettuvelourit. Epäilen vahvasti, että nuo kettuvelourit ei enää mahdu... :/ Nuo Apina velourit onkin sitten pitemmillä lahje resoreilla.


Veljeni pojalle tein vielä tälläsen tähti frotee jumpsuitin. Kaavana oma mustikkahaalari / papana paita yhdistelmä monilla muokkauksilla.


Tässä vielä haalari.


keskiviikko 15. elokuuta 2012

Jokaiselle jotain...


Viime kerrasta on vierähtänyt valitettavan liian pitkä aika.

Ommellut olen, mutta aikaa ei ole ollut päivittää niitä tänne. 

Tässä nyt viime viikolla ja alkuviikolla valmiiksi saatuja:


Esikoiselle ekalle luokalle Metsolan ihanasta raita froteesta huppari. Hupun vuorena ihanaa keltaista tähti trikoota. 

Tuo oli elämäni ensimmäinen nepparihalkio, eikä se onnistunut kovin siististi tuosta alaosasta.


 Meidän vauvalle ruskeasta froteesta shortsit ja neliöpipo tuosta monsteriauto trikoosta.


 Syksyyn Metsolan ruskeasta Apila froteesta hiippa mallinen kypärämyssy.


 Lakissa vuorena ihana siili bambukangasta.


 Esikoiselle t-paita, edessä ruskeaa ajoneuvo trikoota, hihoissa ruskeaa tähteä ja takana ruskea trikoo.


Kahdelle vanhimmalle pojalle Metsolan ruskeasta Walmet froteesta paidat. Helmaan laitoin resorin, kun en tykkää helman kääntämisestä... :D


Ja meidän toiseksi nuorimmalle ruskeasta öttiäis trikoosta alushousut pitkillä lahjeresoreilla.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

RakkausPakkaus nro 4


Meidän perheeseen syntyi 5.4.2012 klo 20.03 täyden kympin poika vauva. 
Mitoiksi saatiin 4236g ¤ 53Cm ¤ 37½Cm.


<3


Sairaalasta kotiin lähdössä 8.4



<3






Pikkusen vajaa viikon vanhana




Tasan viikon vanhana 12.4

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

¤¤ Kettu velour paidat ja jotain huhtikuun alkuun ;) ¤¤


Kahdelle vanhimmalle pojalle kivasta kettu velourista paidat. Vanhimman paidassa valkoiset resorit ja keskimmäisen omassa oranssit. Oranssiin kaularesoriin en ole tyytyväinen, tuli aivan liian kapea.


Meille on tulossa vauva, LA huhtikuun alussa. Tänään viikkoja 28+5. Ompelin itselleni jo noita kestoliivin suojia. Niitä on tarkoitus tehdä vielä lisää.


Ja sitten piti saada ommella vauvalle jotain pientä kivaa... HELIKOPTERI LEIJONA frotee oli aivan mahtava kangas siihen. Olen pitkään jemmannut sitä loppua tuola kaapissa.


 Potkarit, kaavana yhdet ratkotut tylsät retro potkarit, niiden koko n. 60Cm. Ihan pikkuinen neliöpipo resori reunalla. Tämän nappasi meidän kuopus nukelleen ja mittasin nuken py ja se oli 34Cm. Eli ei tule varmaankaan mahtumaan vauvalle, vaan ajatuksena olisi tehdä pikkusen isompi. Ja sitten ihan pikkuiset tumput.


 Tässä vielä potkarit.


Ja takana niskassa tuo mun merkki.

¤¤ Jny Metsä velour Jumpsuit ¤¤

Eilen aamulla leikattu ja samana päivänä valmiiksi saatu haalari... :D Mulla on paha tapa, että näiden mun ompelusten valmistuminen meinaa "vähän" venyä...

Tässä taas mustikka / papana yhdistelmä, olen piirtänyt niistä yhdistellen kaavan. Kankaana aivan ihana Jny metsä velour. Haalarin koko n. 92-98Cm. 

Hupun kaavan otin jostain hupparista ja en yhtään sovitellut niitä yhteen ennen ompelua. Huppu jäi muutamia senttejä vajaaksi ja kaula-aukko sen takia mielestäni liika avoin. Ja huppu muutenkin liian ison mallinen kun siinä ei ole mitään kiristysjuttuja...







¤¤ Sunray frotee haalari / Jumpsuit ¤¤


Tätä haalaria aloin jo tekemään alku kesästä... Tästä oli tarkoitus tulla sellanen viileiden kesäiltojen vaate... :D Jostain kuitenkin tuli se inspiraatio kaivaa se tuolta "keskeneräisten kopasta" ja tehdä se valmiiksi. 

Vetoketjun ratkoin irti ja laitoin uudestaan, uuden hupun tein tähän ja resorit tästä vielä puuttui. ( Kaavana Ottobre mustikkahaalari / papana paita yhdistellen. )






lauantai 31. joulukuuta 2011

¤¤ Vuoden viimeiset ompelukset ¤¤


Tänään ja lähipäivinä valmistuneita juttuja.


 Ihanasta Apina velourista Kuopukselle huppari.


 Kuopukselle kahdet velour housut. Kaavana taas tuttu Saimi.


Kuopukselle ihanasta Apila froteesta paita.

 
Metsolan turkoosista traktori froteesta Kuopukselle huppari.


 Keltaiset velour housut sieltä keskeneräisten kopasta, ei varmaan mahdu enää tolle meidän Kuopukselle.


Ihanasta Viidakko velourista meidän keskimmäiselle housut.