Innostuin neulomaan myöskin oman version RuttuNutun Annikan pupuneuleesta. Lankana Novitan Isoveli, tuota vaalean ruskeaa meni vajaa 3 kerää ja valkoista ja mustaa ei paljoakaan. Puikkoina mulla oli aluksi nro 5 sukkapuikot ja sitten 5.5 pyöröpuikko. Pupukuvio meillä menee tuossa 12 kertaa, joten silmukoita kokonaisuudessaan on 144. Koko n. 110Cm. Hihoihin neuloin enempi pituutta, että menisi vielä ensi talvenakin. Mallia otin pojan paidasta että tiesi neuloa suurinpiirtein oikeisiin mittoihin. :) Neule ollut valmiina jo useamman viikon, mutta poika ei ole ollut kuvaus yhteistyökykyinen... :D
maanantai 17. tammikuuta 2011
sunnuntai 9. tammikuuta 2011
Ruskea velour + oranssit tähdet paita
Viime kirjoituksesta on vierähtänyt hirmu pitkä aika. Käsitöitä on tullut tehtyä, mutta mulla on paha tapa, että vähän liian monta "rautaa yht`aikaa tulessa" ja aina jää joku vähän kesken ja sitten menee motivaatio saada se tehtyä loppuun.
Meidän kuopukselle ruskeasta velourista paita, mihin olen applikoinut eteen orassilla ison tähden ja molempiin hihoihin pienet tähdet. Kaavan koko 86Cm, mutta aloittelijan reilujen saumanvarojen takia vastaa varmaan 92Cm. Kankaat tilattu muistaakseni jo syksyllä Lasten Metsolasta.
Meidän kuopukselle ruskeasta velourista paita, mihin olen applikoinut eteen orassilla ison tähden ja molempiin hihoihin pienet tähdet. Kaavan koko 86Cm, mutta aloittelijan reilujen saumanvarojen takia vastaa varmaan 92Cm. Kankaat tilattu muistaakseni jo syksyllä Lasten Metsolasta.
torstai 4. marraskuuta 2010
Päätin minäkin kokeilla... :)
Kauan mietittyäni ja muutamia blogia ahkerasti seurattuani päätin minäkin luoda itselleni oman, vielä en ole aivan varma tuosta nimestä. :) Haaveena olis tänne kuvata parhaimpia kirpparilöytöjäni ja neulomisia. Lisäksi varmaan meidän poika kolmikosta tulee juttua.
Tykkään ihanista lasten vaatteista ja nyt olen myös alkanut kiinnostua ompelemisesta. Mielessä olis monia ideoita kun vaan olisi aikaa ja taitoa ne toteuttaa... :D
Kuvissa kuopuksemme päässään "kokeilu ompelu" pipo. Sopiva tuli ja eiköhän tuolla alkutalvi mennä... :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)